Tiesitkö että lain mukaan yksityistä pysäköintivalvontamaksua ei tarvitse maksaa!
Lue lisää: Älä maksa yksityistä sakkoa!

sunnuntaina, toukokuuta 01, 2016

Q&A – Seksiä työpaikalla

Harrastin duunikaverin kanssa seksiä ja nyt työnantaja haluaa irtisanoa työsuhteeni. Mitä vittua se kuuluu työnantajalle kenen kanssa hässin?

Oleellista on miettiä onko seksiä harrastettu työajalla vai työajan ulkopuolella.

Työsopimuksen mukaisesti työntekijän on työaikana tehtävä niitä töitä joita työnantaja on hänelle osoittanut. Jos työaikana tekee muuta kuin työnantajan osoittamia tehtäviä tai jättää tehtäviä tekemättä voi työsuhteen irtisanomisen perusteet täyttyä työtehtävien laiminlyönnin takia. Tilanne on siis sama notkuuko facebookissa päivät pitkät vai harrastaako seksiä työkaverin kanssa jos se kerran tapahtuu työajalla.

Työajan ulkopuolella tapahtuvat asiat eivät kuulu työnantajalle, vaan ovat puhtaasti henkilöiden yksityisasioita.

Lojaliteettivelvoite työnantajaa kohtaan on voimassa myös työajan ulkopuolelle. Periaatteessa jos esimiehelle ja alaisella on seksisuhde, voi herätä kysymyksiä siitä kohteleeko esimies alaisiaan yhdenvertaisesti, vai saako seksikumppani sellaista etua, esim. parempia työtehtäviä, mikä voidaan katsoa yhdenvertaisuutta rikkovaksi.

Pääsääntöisesti voidaan kuitenkin katsoa että seksin harrastaminen työkavereiden kesken työajan ulkopuolella ei kuulu työnantajalle ja seksin harrastaminen työaikana voi johtaa korkeintaan ensisijaisesti varoitukseen ei työsuhteen päättämiseen tai purkamiseen.

oikeusjakohtuus.blogpsot.com

Lue myös:
Työpaikoilla puhalluskokeeseen pakottaminen on lainvastaista
Onko minulla oikeus arvostella työnantajaa julkisesti?
Työpaikoilla puhalluskokeeseen pakottaminen on lainvastaista
Huumausainetestit työpaikoilla
Työuupumuksesta palkalliselle sairauslomalle
Onko pakko mennä työterveyslääkärille 

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen hässinyt useasti työajalla. Pakkoko siitä on kiinni jäädä?

Imulippo kirjoitti...

Intissä kiersi aikoinaan tarina varusmiehestä, jolta tyttöystävä oli ottanut suihin, mutta koska varusmiehellä oli koko ajan ase selässä eikä hän ollut laiminlyönyt työtehtäväänsä, ei asiasta koitunut seuraamuksia.

Anonyymi kirjoitti...

Oikeuskirjallisuudessa seksi työpaikalla työaikana nähdään kyllä jopa purkuperusteena: "Sukupuoliyhteys työpaikalla työaikana on sopimatonta. Tällainen käyttäytyminen on riittänyt myös purkuperusteeksi." (Kairinen ym.: Työoikeus, Sanoma Pro 2006 s. 791)

Tuuli Tervaskanto kirjoitti...

Riippuu työpaikasta joissakin IT firmoissa meininki on aika vapaata ja työ paikka seksi on aika yleistä ....Monta kertaa voi olla kyseessä vaikkapa antaa nopea suihin otto pomolle tai jollekkin pisnes johtajalle se auttaa uralla eteenpäin ja diilien lyömisessä lukkoon